Katan tunnilla Jarcolla 19.7:
Iippa oli telonut jalkansa, joten sain onneksi lainaratsun tunnille. Tehtävänä oli ympyrällä hevosen asettaminen sisään. Kun asettui hyvin, sitten kehuttiin. Harjoitusraviin istumista harjoiteltiin muutama askel kerrallaan ns. nojaamalla jalustimiin. Alkoi sujumaan hyvin taas pitkästä aikaa. Tehtiin lopuksi myös laukanvaihtoja ja J-pappa toimi superisti laukassa, olisi lyhentynyt vaikka kuinka paljon jos ratsastaja olisi uskaltanut pyytää.
Itse yritin ajatella koko ajan että ranka on hevosen keskellä -se auttaa aika paljon. Samoin olisi pitänyt muistaa rentouttaa niska.
CR-tunnilla Iitulla 30.6:
Harjoiteltiin istuinluiden liikkumista käynnin liikkeiden mukana. Istuinluiden pyörähdystä pienentämällä Iitu pysähtyi - jatkossa näitä harjoituksia niin että esim. 5 hidasta, 5 nopeaa käyntiaskelta. Mun on muistettava että rintakehä tulee korjata lantion päälle, se on helposti aavistuksen liian takana. Kevyeen raviin siirtyminen "nopeasti naputtavalla " pohjeavulla, ravissa pitää muistaa ryppy polvessa, pienehkö kevennys ja jarrutus vatsalla + samalla kun menee alas, nyrkkien sulkeminen.
Jaanan tunneilla Oulussa kesäkuussa:
Muistiinpanoja itselleni: Nyrkit kiinni, Notko alaselkään, Erityisesti vasen käsi joustavaksi - kun isot nivelet liikkuu niin käsi ei voi olla kova. Eurosport-jumppaa aina ulkokädellä - sisäkäsi pysyy paikallaan.Molemmat kädet kuminauhoiksi.
Hevosen suoristustehtäviä Vinskillä molempiin suuntiin: Ensin käynnissä: pyydettiin sisätakajalkaa mahan alle, kuitenkin ulko-ohja ja ulkopohje säätelivät, jotta hevonen suoristui. Oma paino keskellä. Erityisesti oikeaan kierrokseen piti kääntää omaa rintarankaa vasemmalle ja katsoa oikeaa lapaa. Välillä katsominen taakse (oliko se nyt oikeassa vai vasemmassa kierroksessa, auttoi tj tulemaan alle).
Ensin käynnissä ja sitten ravissa: väistö lävistäjää pitkin keskihalkaisijalle, suoraan ja ns. carde voltti vasemmalle ja samalla tavalla toista lävistäjää pitkin väistössä. Toinen harjoitus: pituushalkaisijaa pitkin väistöä, suunnan muutos ja lopuksi laukannosto suoraan eteenpäin.